Charlotte Mason ja koulujen ongelmat

Kuulin 1800-luvulla eläneestä brittiläisestä kasvatusfilosofista Charlotte Masonista noin puoli vuotta sitten. Hänen ajatuksensa lapsista, perheistä, kasvatuksesta ja kouluista puhuttelivat minua ajattomuudellaan ja viisaudellaan. Olenkin ihmetellyt miten en ollut kuullut hänestä aikaisemmin. Jopa tuttavani, joka on ammatiltaan opettaja Englannissa ei ollut tietoinen hänestä. Nyt kun koulumaailma ympäri maailmaa tuntuu olevan keskellä jonkinlaista kriisiä en malta olla kysymättä: olisiko aika tutustua Charlotta Masoniin?

Charlotte Mason syntyi Walesissa 1842, mutta kasvoi Englannissa. Hän oli syvästi uskova anglikaani. Hän opetti monta vuotta tavallisissa brittiläisissä kouluissa, joiden luokissa saattoi olla siihen aikaan jopa 70 lasta, ja päivät venyivät aamusta kello 17 saakka. Mason uskoi vakaasti, että jokainen lapsi on oma persoonansa ja tälläisissa suurissa luokissa lapsen ainutlaatuisuus ei päässyt esiin. Mason perusti oman koulun pieneen Ambleside-kaupunkiin, joka sijaitsee Englannin Lake District-alueella. Hän koulutti opettajia ja aloitti myös vanhempien kansallisen kasvatusunionin. Charlotte Masonin motto oli: “Kasvatus on ilmapiiri, järjestys ja elämä”.  Hänellä oli paljon mielenkiintoista sanottavaa lapsista ja heidän kasvatuksestaan.

Ajatuksia perheestä ja kodista

Kodin ilmapiiri: Mason opetti, että lapsen kasvatus ja oppiminen alkavat kotoa perheen arjen ”ilmapiirin” kautta. Lapset omaksuvat tiedostamattaan vanhempiensa tavat, arvot, sanat ja ajatukset.

Vanhemmat ensisijaisina kasvattajina: Mason korosti, että vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä kuuluu viime kädessä vanhemmille – jo kauan ennen kuin muodollinen koulunkäynti tulee mukaan kuvaan.

Muodollisen koulunkäynnin lykkääminen: Mason suositteli, että muodollinen opetus aloitettaisiin vasta kun lapsi täyttää kuusi vuotta. Sen sijaan pienten lasten tulisi viettää varhaisvuotensa leikkien, perheen rinnalla työskennellen ja luonnossa liikkuen.

Tapojen voima: Mason piti hyvien tapojen (kuten tarkkaavaisuuden, tottelevaisuuden ja ystävällisyyden) juurruttamista perheessä olennaisena keinona, joka tekee arjesta ja oppimisesta sujuvaa ja rauhallista.

Ajatuksia koulusta

Lapsen kunnioittaminen: Mason piti lapsia täysivaltaisina ihmisinä, joilla on synnynnäinen halu oppia, eikä ”tyhjinä astioina tai säiliöinä”, jotka odottavat täyttämistä tiedolla.

Elävät kirjat oppikirjojen sijaan: Kouluissaan Mason hylkäsi kuivat tiivistelmäteokset ja perinteiset oppikirjat. Hän kannatti ”eläviä kirjoja” – hyvin kirjoitettuja ja mukaansatempaavia teoksia, joiden kirjoittajilla oli aito intohimo aiheeseensa, ja jotka ravitsevat mieltä todellisilla ajatuksilla.

Lyhyet ja keskittymistä vaativat oppitunnit: Mason kannatti lyhyitä ja tiiviitä oppitunteja (pienillä lapsilla usein 15–20 minuuttia), joilla harjoiteltiin kykyä täydelliseen keskittymiseen. Tätä seurasi nopea siirtyminen toiseen aiheeseen tai fyysinen toiminta.

Laaja-alainen opetussuunnitelma: Masonin koulun ohjelma tarjosi runsaan ja monipuolisen kattauksen oppiaineita – kuten matematiikka, kirjallisuus, tiede, taide, runous, historia, luonnontutkimukseen pohjautuva luonnontiede sekä käsityö. Näin vaalittiin laajaa suhdeverkostoa ympäröivään maailmaan.

Kerronta: Kirjallisten testien sijasta Mason uskoi, että oppilaiden osaamista tulisi testata suullisesti. Lapset vastaavat opettajiensa kysymyksiin ja kertovat omin sanoin mitä he ovat oppineet.

Nämä ovat kaikki minusta hyvin kiinnostavia ajatuksia, ja voin vain kuvitella millaisena radikaalina Charlotte Mason nähtiin 1800-luvulla! Mielenkiintoista on lukea myös Masonin ajatuksia uskonnonopetuksesta kouluissa. Mason hylkäsi aiheiden jakamisen "uskonnollisiin" ja "maallisiin" kategorioihin. Hän opetti, että matematiikan, luonnontieteiden tai historian opiskelulla on sama perimmäinen tarkoitus kuin teologian opiskelulla: johdattaa ihminen tuntemaan ja palvomaan Jumalaa. Masonin mukaan vanhemmat ovat lasten ensisijaisia uskonnonopettajia, ja pyhäkoulujen tarkoitus on tukea heidän työtään. Hänen mielestään uskonto on parhaiten ymmärrettävissä henkilökohtaisen rakkauden, vaikutuksen ja äidin tai isän opettaman esimerkin kautta.

Charlotte Mason oli kasvatusfilosofina edelläkävijä - ja on mielestäni edelleenkin. Vastaukset nykyisten koulujen ongelmiin ei varmastikaan löydy pelkästään hänen opeistaan, mutta Masonilla on epäilemättä paljon annettavaa myös nykypäivän kasvattajille. Koulunkäynti ei saisi olla pelkästään lapsen ”täyttämistä” tiedolla vaan kokonaisvaltaista lapsen kehittämistä ihmiseksi, joksi Jumala on hänet luonut. Olisi hienoa jos voisimme säilyttää lapsissa heidän luontainen “wonder”, ihmettelynsä ympäröivää maailmaa kohtaan, ja antaa heille runsaasti korkeatasoista ja mielenkiintoista materiaalia, jota opiskelemalla he voisivat tutkia maailmaa niin kuin se on. Albert Einstein sanoi aikoinaan: ”Ihmisen tulisi etsiä sitä, mikä on, eikä sitä, minkä hän ajattelee olevan”.

”Kysymys ei kuulu: kuinka paljon nuori tietää koulutuksensa päättyessä, vaan kuinka paljon hän välittää? Ja kuinka monista eri asioista hän välittää? Kuinka suuri on se tila, jossa hän seisoo? Ja kuinka täyteinen on siten elämä, joka häntä odottaa?”

-Charlotte Mason