Pieniä kohtaamisia

Viimeksi kirjoitin blogiin toukokuussa äitiydestä ja sen tuomista ajatuksista. Nyt olen saanut elää äitiyttä jo kolmen kuukauden ajan, ja olen ollut yllättynyt siitä, millainen yhdistelmä omassa kuplassa elämistä, ja toisaalta jatkuvia pieniä kohtaamisia äitiys onkaan. 

Kohtaamisista pitää huolen Susan-vauva, jolla on ihana tapa hymyilä ja nauraa joskus ihan vieraillekin ihmisille busseissa tai missä vaan kuljemmekin. Tämä tietysti lisää entisestään ihmisten halua tulla juttelemaan vauvalle, mutta toisaalta myös vakava tai itkevä vauva tuntuu herättävän ihmisissä kiinnostusta ja sympatiaa. On erikoista, kun on tottunut ihmisten keskittyvän vain omiin asioihinsa, ja nyt vauvan kanssa saankin aina välillä, en toki aina, mutta kuitenkin toistuvasti kanssaihmisiltä kannustavia  katseita, kommentteja ja lyhyitä juttutuokioita. Myös väsynyt äiti ja iloinen vauva tuntuu yhdistelmänä olevan sellainen, että se herättää sympatioita kaikenikäisissä ihmisissä. 

Helvin vierailu

Tällä viikolla saimme vielä erityisen kivan kohtaamisen, kun Helvi seurakunnasta tuli meitä tervehtimään kotiin. Koska mieheni on aina iltaisin suomen kurssilla, näytti Susan selvästi iloitsevan saadessaan lisää yleisöä, ja esitteli yhä uudelleen kaikki äänet, päristelyt ja ilmeet, joita on tähän asti ehtinyt oppia. Vaikka aina iloitsen kaikista vieraista joita meillä on käynyt vauvaa katsomassa, oli Helvin kanssa juttelussa erityisesti jotain sellaista, mikä tuntui irrottavan omista arkisista ajatuksista ja rutiineista. Kertasimme vähän elämäntapahtumiamme, ja Helvi kertoi siitä, miten oli noin 40-vuotiaana monien tapahtumien kautta löytänyt Jumalan, tai oikeastaan Jumala oli löytänyt hänet. Usko ja liittyminen katoliseen kirkkoon oli tietysti muuttanut elämän monilta osin, ja samalla Helvi kertoi kiinnostavia tapahtumia Sveitsistä, jossa hänen tiensä kirkossa oli alkanut. 

Erityisesti minuun vaikutti se, miten Helvi kertoi päänsärystä, joka hänellä oli alkanut joitain vuosia sitten. Päänsärkyä oli monilla tavoin yritetty hoitaa, mutta siihen ei ollut löytynyt ratkaisua, vaan se vaivasi häntä melko jatkuvasti. Helvi itse kertoi jo useamman vuoden ajan ymmärtäneen, että päänsärky ei tulisi parantumaan, mutta miten sellaistakin ristiä hän oli Kristuksen kanssa voinut alkaa hyväksymään.

Myöhemmin Helvi lähetti minulle vielä jonkun puolalaisen papin kirjoittaman tekstin, joka oli puhutellut häntä sanoen: “Jumala ei paranna kaikkia fyysisesti, mutta hän parantaa kaikki hengellisesti jos vain annamme hänelle luvan.”

Vierailun jälkeen jäin miettimään, että äitiydessä on paljon uutta oppimista, eikä kaikki päivät ole aina helppoja. Kuitenkin tätäkään kohtaamista, eikä monia muitakaan, olisi tullut ilman äitiyttä. Tämäkin elämänvaihe tuo siis varmasti mukanaan paljon uusia lahjoja, sekä pysähtymistä arjen keskelle, jos vain olen valmis ottamaan sen vastaan.