Blogi
Marian matkassa on Suomen katolilaisten naisten ylläpitämä blogi. Uusi kirjoitus aina joka toinen lauantai!
Kaikki on Hänen käsissään
“Stand still and believe, I won’t let you drown.
When a cry’s in your throat, watching all the waves below,
Lift your eyes to the sky and trust that I won’t pass you by.
Fear not! If I could say it any louder I would.”
Kristene DiMarco - Fear Not
Lapset messussa
“Äiti, mulla tuli pissa housuun”, sanoi pikku tyttöni kesken erään sunnuntaimessun. Käännyin häneen päin ja näin kuinka ”vahinko” valui pitkin kirkon penkkiä. Onneksi vieressä istuva hieno rouva oli ymmärtäväinen! Pienten lasten kanssa messuun osallistuminen voi olla haastavaa. On kaatumisia ja kiukkukohtaksia, janoa ja vessähätää. Muistan kuinka oli juhlaa olla messussa loppuun saakka kun lapset olivat pieniä. Useimmiten jompikumpi meistä vanhemmista täytyi lähteä ulos kesken messun ainakin yksi lapsi mukanaan. Kirkkosalin takaosa tuli meille tutuksi ja Eukaristian vastaanotimme välillä vuoron perään ikään kuin viestijoukkue.
Onko Halloweenin viettäminen ok?
”Ei missään tapauksessa!”, sanoisi joku. Toinen voisi taas kommentoida: ”Totta kai on!” Oikea vastaus ei kuitenkaan ole joko tai. Halloweenia voi viettää jos osaa odottaa ja juhlia seuraavaa ”All Saints Day” päivää.
Mantilla päässäni ja oho harteille valahtaneena
”To veil” sanotaan katolisilla englanninkielisillä sivustoilla. Suomeksi meillä ei (tietenkään) ole sille omaa verbiä. ”Hunnuttaminen” kuulostaa lähinnä koomiselle. Netti on täynnä katolisia meemi-tyylisiä blogeja ja videoita, joissa naiset käyvät läpi omaa mantillan eli rukoushuivin käyttöönottoaan. Itse aloin käyttää huivia kuluneen kesän alkupuolella, mutta prosessi oli pitkä.
Se sama voima
Eräänä päivänä olin iltalenkillä koiran kanssa läheisessä metsikössä. Tunsin olevani heikko ja epävarma omasta itsestäni. Jotkin oman elämän asiat lannistivat minua. Sitten tuli kuin kuiskauksena mieleeni seuraava ajatus: “Se sama voima, jolla Kristus on herätetty kuolleista, vaikuttaa minussa.” Otin puhelimen esiin ja löysin alla olevan tutun Raamatunkohdan Efeosolaiskirjeestä.
Luovuudesta ja luotuisuudesta
Olen vastikään aloittanut luovan kirjoittamisen kurssilla. Siitä kun viimeksi kirjoitin tarinoita on jo yli kymmenen vuotta: yläaste- ja lukioiässä haaveilin kirjailijan urasta, luin paljon kaunokirjallisuutta ja työstin omaa romaanikäsikirjoitusta. Yliopiston myötä luku- ja kirjoitusharrastus kuitenkin jäivät – historian opintoihin ja nyt myöhemmin tutkijan työhön kuului niin paljon lukemista ja (akateemista) kirjoittamista, että oli vaikea löytää aikaa ja intoa näille vapaa-ajalla. Pari vuotta sitten esikoista odottaessani sain kuitenkin lukuharrastusta elvytettyä ja suureksi ilokseni se on edelleen jatkunut. Kaunokirjallisuus on rikastuttanut arkea merkittävästi, avannut uusia tapoja ajatella ja katsoa maailmaa. Se on myös palauttanut mieleen, kuinka kaunokirjallisuudella ja luovalla kirjoittamisella on ollut keskeinen rooli omassa uskon matkassani.