Kodin Teologia

Carrie Gress and Noelle Mering ovat kirjoittaneet erinomaisen kirjasarjan nimeltä Theology of Home (Kodin Teologia). Kirjat sisältävät runsaasti kauniita kuvia eri kodeista, mutta sisustuksen sijasta pääosassa ovat kotielämän pienet hetket, joista muodostuu kodin tunnelma. Kirjoittajien tarkoituksena on nostaa kodin arvo ja “home making”, kodin rakentaminen ja hoitaminen jälleen kunniaan. He kirjoittavat: “Ironista kyllä, vaikka synnynnäinen kodin kaipuu on olemassa, ajatus siitä, että joku todella haluaisi luoda kodin, joka tarjoaa turvallisuuden, rakkauden, järjestyksen, oppimisen  ja vieraanvaraisuuden paikan, ei ole enää suosiossa. Voisiko miljoonien naisten mielissä olla nykyään mitään pahempaa kuin olla "kodinhoitaja"?” Kirjan nimi, Kodin Teologia viittaa siihen, että koti ja Jumala ovat yhteydessä toinen toisiinsa. Gress and Mering kuvaavat sen näin: “Koti on luonteeltaan taivaan esikuva. Sen on tarkoitus sekä ilahduttaa tässä maanpäällisessä elämässä että tarjota vilauksen tulevasta, Kristuksen lupauksen taivaasta.” Mitä koti voi sitten parhaimmillaan opettaa meille Jumalasta? Mitkä kodin elementit viittaavat Jumalaan ja miten me voimme vaalia niitä kodeissamme? Seuraavat ajatukset ovat omiani, mutta inspiraation lähteenä on ollut Kodin Teologia kirjasarja.

Ravinto and Vieraanvaraisuus

Jumala ravitsee meitä Sanallaan. Samalla tavoin kodin on tarkoitus ruokkia meitä sekä maallisella että hengellisellä ravinnolla. Yksi hyvän kotielämän perusta on koti-illalliset. Ruokapöydän äärellä vietetty aika hyvän ruoan ja perheen tai ystävien parissa ravitsee sekä kehoamme, mieltämme että sieluamme. Kodin on tarkoitus myös olla paikka, jossa opimme kiittämään ja palvelemaan Jumalaa. Jos rukoileminen ja toisten auttaminen opitaan kotona jo lapsena, on se luontevampaa myöhemmin myös aikuisena. Vieraanvaraisuus viittaa myös Jumalaan, koska Luojamme on aina “vieraanvarainen”. Meidät ihmiset kutsutaan harjoittamaan vieraanvaraisuutta aivan niin kuin Jumala on antelias ja vieraanvarainen meitä jokaista kohtaan: “Jumala tarjoaa meille ihmisille jumalallisen ja ehtymättömän vastaanoton: ovi on aina auki, pöytä aina katettu, kädet levällään ja ojennettuina” (Jane Redmont).

Nykyelämä on kovin kiireistä ja tarvitaankin suunnitelmallisuutta, että istumme säännöllisesti saman pöydän ääreen, ja kutsumme myös ystäviä tai tuttavia kylään. Yritys ja suunnitelmallisuus kuitenkin palkitaan, koska yhteiset illalliset pakottavat ihmiset pysähtymään ja kohtaamaan toinen toisensa. Tämä tuntuu olevan nykyään yhä tärkeämpää kun elämme aikaa, jossa aidot kohtaamiset sosiaalisen median ulkopuolella eivät ole enää itsestäänselvyys. Asuimme sitten yksin tai perheen kanssa meidän on hyvä valita päivä kerran viikossa tai kuukaudessa, jolloin kutsumme ystävän, sukulaisen tai tuttavan kylään. Jos ruoanlaitto vieraalle jännittää, voi pitää nyyttikestit tai laittaa ruokaa yhdessä. Keittoruoat ovat usein erinomainen valinta, koska ne ovat edullisia ja yksinkertaisia valmistaa, ja niistä riittää helposti useammallekin vieraalle. Tärkeintä ei ole hieno koti ja gourmet ruoka vaan se, että avaamme kotimme ovet lähimmäisillemme. Paavi Franciscus sanoi: “Vieraanvaraisuus ei ole vain anteliaisuutta vaan myös moraalinen velvollisuus”.

Luovuus

Jumala on taitelija. Hänen luomistyötään voimme ihmetellä sekä luonnossa, ihmisissä että omassa elämässämme. Joka pakkastalvi voimme ihastella kuinka kuura koristelee puut ja kasvit taideteoksiksi, ja joka kevät voimme ihmetellä kuinka kauniit kevätkukat kasvavat maasta ikäänkuin tyhjästä. Jokainen ihmiselämä on Jumalan luovuuden ilmentymä, ja maailma on täynnä ihmeellisiä tarinoita ihmisistä, joiden elämä on kaunis kuin kuuran koristelema puu kun he ovat avanneet sydämensä Jeesukselle. 

Luovuutta voi vaalia myös kotona. Lasten luovuus tuottaa usein sotkua, mutta aikuisina sotkun pelkäämisen sijasta meidän täytyisi osata rohkaista lapsia luovuuteen. Jos mahdollista lapsille on hyvä olla pieni taide/askartelupöytä, joka kutsuu lasta piirtämään ja askartelemaan. Lasten on myös hyvä olla välillä tekemättä mitään, koska luovuus usein syttyy juuri silloin kun “ei ole mitään tekemistä”, kun on aikaa ja tilaa ympärillä. Perhe voi harjoittaa luovuutta myös yhdessä vaikkapa laittamalla ruokaa yhdessä, laulamalla tai tanssimalla yhdessä, tai vaikkapa järjestämällä taideillan, jossa lapset ja aikuiset maalaavat yhdessä. Luovuutta voi myös harrastaa yksin. Ei tarvitse olla välttämättä taiteellinen ottaakseen pensselin käteen. Maalaamisen lisäksi esim. ruoan laitto ja kodin sisustus voivat tarjota tilaisuuden luovuuteen. Sisustamiseen ei tarvita sisustuslehtiä ja erityistä taitoa vaan tahtoa luoda kauneutta ympärille. Muistan itse kuinka äitini syksyllä asetteli kauniisti metsästä keräämänsä jäkälät ja marjat vanhan talomme tuplaikkunoiden väliin, tai kuinka hän huolellisesti valitsi kauniiden itsetehtyjen räsymattojen värit. Kodikas ja kaunis koti ei ole siis rahasta kiinni.

Vapaus

Jumala antaa ihmisille aidon vapauden. Kotona myös jokaisen perheenjäsenen täytyisi saada olla oma itsensä. Lapset eivät ole meidän aikuisten projekteja, joista toivomme kasvavan tietynlaisia. Kiinnostuksen kohteet ja luontaiset kyvyt ovat erilaisia, ja meidän on hyvä juhlia jokaisen perheenjäsenen ainutlaatuisuutta. Todellinen vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen voi tehdä mitä tahansa piittaamatta säännöistä ja muista ihmisistä. Todellinen vapaus syntyy siitä, että elämme yhdessä Jumalan kanssa, ja että meillä on tietoa ja taitoa valita mikä on hyvää ja oikein. Emme ole silloin synnin orjia vaan olemme vapaita seuraamaan Jumalan tahtoa, ja osaamme ottaa myös moraalinen vastuu elämässämme. Paavi Benedictus XVI sanoi: "Vain se, joka uskoo itsensä kokonaan Jumalalle, löytää todellisen vapauden." 

Rakkaus

Jumala on Rakkaus. Koti ilmentää parhaimmillaan tätä suurta rakkautta. Niin kuin Jumala rakastaa meitä jokaista pyyteettömästi juuri sellaisina kuin me olemme, on meidänkin tarkoitus rakastaa perheenjäseniämme pyyteettömästi ja anteeksiantaen. Perheissä toisten huomaamista ja epäitsekkyyttä voi harjoitella vaikka “Salainen Simeon” leikillä. Perheenjäsenet tekevät hyviä tekoja toinen toisilleen heidän huomaamatta. Sängyn sijaaminen, keittiön siistiminen, pienen rakkausviestin kirjoittaminen jne. vaativat päivittäistä toisen ihmisen ajattelemista. 

Rakkauden ei ole kuitenkaan tarkoitus pysyä vain kodin seinien sisällä. Pyhä Kolkatan Teresa sanoi: “Levitä rakkautta kaikkialle minne menet”. Kun astumme maailmaan meidän täytyisi osata nähdä Jumalan kuva jokaisessa kohtaamassamme ihmisessä. Vieraanvaraisuus ei ole tärkeää vain vieraiden tullessa kylään vaan aina kun tilaisuus auttaa ihmisiä sattuu kohdallamme. Tiedän perheitä, jotka kerran viikossa ottavat asiakseen tehdä pieniä hyviä tekoja ventovieraille ihmisille. Tarkoituksena on harjoittaa mieltä ajattelemaan muita ihmisiä enemmän ja osoittamaan rakkautta ilman kiitosta. Rakkaus ei ole vain tunne, mutta ennen kaikkea tahtotila. Voimme päättää rakastaa jokaista ihmistä ympärillämme ja osoittaa tätä rakkautta pienin sanoin ja teoin. 

Katolilaiset kutsuvat kotia sanalla “domestic church”, "kotikirkko". Koti on pyhä paikka, jossa vaalitaan päivittäin rakkautta, anteeksiantoa ja uskoa. Omasta mielestäni jokainen koti oli se uskovainen tai ei, voi ilmentää Jumalan läsnäoloa aidon vieraanvaraisuuden, luovuuden, oikeanlaisen vapauden ja rakkauden kautta. Jos kuitenkin Jumala on perheen keskiössä on koti ihan omalla tavallaan pyhä paikka. Siellä kehittyy ihmisiä, jotka ymmärtävät arvonsa Jumalan lapsina ja jotka tietävät, että heidän elämänsä ei ole vain heitä itseään varten, vaan että heillä on moraalinen vastuu, mutta ennen kaikkea  ihmeellisen hieno tilaisuus auttaa muita ihmisiä ja tehdä jotain hyvää ja kaunista tässä maailmassa. Katolinen uskova koti voi itse asiassa tarjota monelle ihmiselle hienon ja ainutlaatuisen kokemuksen ei vain uskovaisesta katolisesta kodista, mutta myös itse Jumalasta ja Hänen suuresta rakkaudestaan meitä jokaista kohtaan. Gress and Mering kirjoittavat: “Katolinen arki – kaikkine epätäydellisyyksineen ja vaikeuksineen, armoineen ja iloineen, puhumattakaan esteettisestä ja vieraanvaraisesta kauneudesta sekä ravitsevasta ruoasta – voi olla päihdyttävä houkutin siihen todellisuuteen, että elämä on täydempää, turvallisempaa, jännittävämpää ja tyydyttävämpää, kun sitä eletään jumalallisessa kontekstissa. Tällaiseen ympäristöön astuminen on esimakua taivaasta, ja joskus, mysteerisesti, tämä kokemus voi olla vieraalle jopa syvällisempi kuin kirkossa käynti. Sillä hän ei ehkä ymmärrä liturgian "kieltä", mutta kodin kieli on universaali”.