Terveisiä Madonna Talosta

Juuri pari päivää sitten vietimme Marian päivää eli 9 kk jouluun. En voi uskoa miten nopeasti aika on hujahtanut Suomeen paluuni jälkeen. Olin siis Kanadassa katolisessa uskonnollisessa yhteisössä ”Madonna House” (https://madonnahouse.org/) elämässä heidän elämäänsä viime kesästä hieman yli loppiaisen eli noin puoli vuotta. Apostolaattiin ovat kaikki tervetulleita elämään lyhyemmästi tai pidemmästi. Vierailu on ilmaista kunhan myöntyy elämään heidän elämänsääntönsä mukaan. Ihmisten “hyveissä kasvattaminen” ja “koulutus” ovat tärkeä osa heidän hengellisyyttään, siksi vieraat (naiset ja miehet) ovat osa heidän jokapäiväistä elämäänsä. Combermeressa sijaitsee “emätalo”, jossa on noin 100 apostoliset lupaukset (köyhyys, kuuliaisuus ja naimattomuus) tehnyttä henkilöä. Apostolaattiin kuuluu myös tusinan verran pappeja ja hengellinen ohjaus on yksi tärkeä osa Madonna Talon elämää. Pienempiä “kenttätaloja” on ympäri maailmaa, näissä on esimerkiksi soppakeittiöitä, tärkeänä osana ihmisten kuunteleminen ja kohtaaminen. 2025 oli myös perustajan (Catherine Dohertyn) kirjan “Poustinia” 50 vuotisjuhlavuosi, Poustinia-kirja (joka on käännetty 16 kielelle) kuvaa itäisen erakkoelämän perusteita ja niiden kautta elämistä. Käytännössä sitä selvimmin toteutetaan Madonna Talon arjessa olemalla 24 h erakkomökissä vain Raamatun kanssa paastoten leivällä ja vedellä.

“Our Lady of Combermere” toivottaa kaikki tutut ja tuntemattomat avosylin vastaan kotiinsa

Olen ennenkin Combermeren Neitsyt Marian talossa asunut, mutta tällä kertaa kokemus oli edellisistä kerroista poikkeava. Ensimmäisellä kerralla (6 viikkoa) en ollut katolilainen, seuraavalla kerralla (n. 4 kk) minut myös otettiin Katolisen kirkon täyteen yhteyteen, sitten oli lyhyempiä vierailuita ja nyt Jumalalla oli jotain aivan muuta. Suurin muuttunut tekijä on tietysti minä, nyt verrattuna tilanteeseen 10 vuotta sitten. Johanneksen 21:18 ehkä kiteyttää tilanteen aika ytimekkäästi. Nuorena (uskon tiellä! ei välttämättä korreloi ihmisen absoluuttisen iän kanssa) olet täynnä intoa ja ideoita, ja Jumala auttaa sinua heittämään pökköä pesään. Hän tukee sinua tahtojesi ja ideoittesi toteuttamisessa ja kuin vuodattaa iloa ylenpalttisesti. Sitten tulee aika, kun kaikki tuntuu jotenkin vaikealta… tuntuu, että yhä enemmän joudut (”saat” on varmasti oikea verbin tähän, mutta siltä se ei todellakaan tunnu) luopumaan asioista, jotka koit tärkeiksi, perustavaa laatua olevan tärkeiksi. Tilalle tulee hiljaisuutta, liekit laantuvat. Ehkä jonkinlainen loppuun palamisen kokemus, tarkoituksena olisi varmaan hiilloksen muodostuminen, liekkejä kuumempi ja hehkuvana kytevä. Mutta mahdollista on myös tukahtua ja palaa loppuun. Moni teistä varmaan tietää kokemuksen.

Itserakennettu (tällä paikalla olleista puista) “saaren kappeli”, jossa vietimme arkilaudesit ja messut, sekä kerran kuussa sunnuntaisin Malekiittiriituksen mukaisen taivaallisen kauniin messun. Idän katolilaisuuden vaikutteet ovat vahvat Madonna Talossa.

Sain siis oivan tilaisuuden elää vahvuuksieni sijaan heikkouksieni kautta (jei…). Lähes joka päivä jollain tavalla. Silmiä avaavaa miten sitä onkin mieltänyt itsensä niin erilaisena kuin sitten käytäntö osoittaa olevan. Ehkä vaikeinta oli jonkinlainen lohduttomuuden kokemus, vaikka miten yritän, asiat eivät juurikaan muutu. Ei ainakaan omissa silmissä eli päivien ja viikkojen perspektiivistä, sitä pidemmän ajan muutoksen näkemiselle on helppo olla sokea. Usein tarvitaan joku toinen osoittamaan todistusaineistoa muutoksesta, jotta itse uskon lainkaan mitään. Mielestäni tämä on yksi tärkeimpiä uskossa ja ylipäänsä ihmisenä kasvun kivijalkoja. Tarvitsemme ihmisiä ympärille, jotka rohkaisevat tai vaikka sitten masentavat, mutta auttavat näkemään totuuden, tapahtuneen muutoksen ja siten välttämään vaipumisen jonkin sortin epätoivoon.  

Tässä hetkonen sitten syntynyt ystäväni Madonna Talon maatalolla vietetyllä lounas tauolta. Täältä tulee lähes kaikki apostolaatissa syötävät asiat: maitoa, juustoa, jogurttia, munia, lihaa, vihanneksia, marjoja, yrttejä, hedelmiä yms.

Huomasin, että arkiset pienet asiat saavat helposti megalomaaniset mittasuhteet jos(/kun) antaa negatiivisille, usein syyttäville ja itsensä suojelemiseksi rakennetuille ajatuksenkuluille tilaa. Useissa tilanteissa huomasin joutuneeni jonkinlaiseen huonoon syöksykierteeseen, josta olisi päästävä pois, mutta silti vain syöksy jatkui kuin alppirinteissä konsanaan. Jotenkin maailma kävi yhä pienemmäksi, ahtaammaksi ja turvattomammaksi. Ihmiset ympärillä muuttuivat ilon sijaan pelottaviksi uhkiksi, jotka voivat potentiaalisesti heiluttaa jo ennestään huteraa oloani. Vaikkei asioille aina voi mitään, mielestäni on arvokasta oppia huomaamaan pahan vuokaavio, se on ensi askel oppia tapoja, joilla yrittää keskeyttää syöksykierre.

Madonna Talossa kauneus on hyvin tärkeä ihmistä koskettava ja parantava asia, johon käytetään paljon voimavaroja. Tässä käsintehtyjä ja puulla poltettuja (lämpö jotain 1300C ja lieskat syöksevät savupiipusta ulos) astioita, jotka menevät myyntiin ja rahat kehitysmaiden köyhien auttamiseksi.

Usein onnistuin jotenkin välttelemään, etten ulkoisesti räjähtänyt kenellekään täysin turhasta. Sydämeen kumuloituva katkeruus ja viha sen sijaan ovat vaikeampia välteltäviä. Tyypillisesti asiat ovat monen tekijän summa. Henkilö A sanoo jotain ilman sen suurempaa tahtotilaa loukata, mutta ei tiedä henkilön B taustoja ja haavoja tämän asian suhteen. Henkilön A sanat satuttavat henkilöä B, ehkä jopa ylenpalttisesti, mutta henkilö A ei voi sitä tietää. Vaikka kuinka henkilö B selittelee itselleen, että ei henkilö A tarkoittanut pahaa, kipu on silti tallentunut yhdistyneenä henkilöön A aiheuttaen kerrannaistoimia kuten välttelyä. Täysin toinen tilanne, joka sekin varmaan ihan yleinen, on mikäli henkilö A tieten tahtoen sanoo jotain, jonka tietää satuttavan henkilöä B ihan erityisesti johtuen hänen haavoistaan. Oma kokemukseni tuosta aikaisemmasta skenaariosta on kuitenkin se, että kivun hetkellä sielu (henkilön B siis) kuin automaattisesti etsii todistusaineistoa sen puolesta, että henkilö A on tahallaan satuttanut. Jo se vaatii paljon henkisiä ponnisteluja, että saa selitettyä itselleen asiat totuuden näkökulmasta, pyrkien kääntämään sydämen pois vihalle oikeutuksen etsimisestä ja koston hautomisesta. Erityisenä asiana huomasin myös, että aivan liian helposti menee ihon alle niin sanottu rakentava palautte (juuri töissä käymäni muuntokoulutuksen terminologialla) eli joku pyytää vaikka viikkaamaan T-paidan erilailla kuin teen. Tämähän on vain pieni käytännön asia, miksi sisällä alkaa myrksy jossa yritän kieltää, kapinoida, oikeuttaa ja mitä moninaisimmin keinoin keksiä syitä miksi kommentti on väärin. En löytänyt muuta lopputulosta kuin että tämä auttaa minua kasvamaan nöyryydessä ja oppimaan ettei minun mielestäni paras tai tehokkain tapa ole aina se oikea. Vapauttavaa lopulta ettei minun tarvise aina olla oikeassa tai “tehokas”, saan vain tehdä mitä pyydetään.

Yhteinen olohuone ja ruokahuone Marian taivaaseen ottamisen juhlapäivänä, jolloin keräämme kukkia ihan jäätävän määrän ja niitä on ihan kaikkialla :). Aamulla miehet myös asentavat kullekin naiselle vaatteisiin sopivan kukka-asetelman (jonka ovat itse tehneet) kirkon portailla.
Huomaa myös etualalla vaasissa oleva kehotus “go ask your mother”, aina hyvä ohje!

Oli miten oli, kysymyksenä on miten antaa anteeksi ja yrittää nollata tilanne parhaalla mahdollisella tavalla? Vaikeaa… hengellisen ohjaajani neuvot olivat kullan arvoisia. Itse en välttämättä kokenut tuossa tilanteessa, että suoranainen anteeksianto olisi tärkeää, selitykseni mukaan asia oli sattumien summa. Kuitenkin sydämessä on jokin painauma ja sen mitätöimiseksi anteeksianto on tärkeä askel. Sattunutta sinänsä ei saa ”mitätöityä”, eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan, pyrkimyksenä on lopettaa tapahtuneen valta minun ihmisprojektiini, että tapahtumaan liittyneet tunteet eivät enää ohjaisi ajatteluani (ja käytöstäni). Konkreettisesti pitää sanoa Pyhässä Hengessä ”Annan anteeksi henkilölle B sen, että hän…”. Paljon tehottomampaa on lähteä tämän tyyppiselle tielle ”Haluan antaa anteeksi…”. Seuraava askel on sitten pistää asia käytäntöön eli kohdata henkilö B reippaasti ja kerätä hyviä kohtaamisia, jotka parantavat huonommasta jääneen muistijäljen. On myös hyvä kertoa asiasta luotettavalle ystävälle niin objektiivisesti kuin mahdollista. Ystävä voi auttaa näkemään totuuden ja paljastamaan ettei asiat ehkä olekaan niin vakavasti kuin itse on päässään pähkäillyt. Aina on tie kohti valoa ja vapautta. Paholainen ystävineen haluaa, että jäämme yksin negatiivisten asioidemme kanssa, sitten hän voi johdattaa syvemmälle pimeyden vankilaan.

Syksy on luonnon väriloistoa ihan erityisellä tavalla Kanadassa ja Combermeressa. Etualalla ote heidän kansanperinteitä vaalivasta “heritage museo”sta.

Aikani Madonna Talossa oli siis aika ajoin hyvinkin haastavaa, kuitenkin takaraivossa säilyi tarkoituksenmukaisuuden tunne, Jumala on minut tänne lähettänyt ja tietää miksi kaikki tämä tapahtuu. Säännöllinen ja ylhäältä säädetty elämä auttaa selviämään haasteiden lävitse, tarvitsee vain tehdä ”tämän hetken velvollisuus” (”duty of the moment” apostolaatin perustajan Catherine Dohertyn sanoin) on se sitten pilkkoa porkkanoita, kitkeä rikkaruohoja, syödä yhteistä ateriaa tai olla läsnä erilaisissa hartaushetkissä ja vapaa-ajan humputuksissa niin täydellisesti kuin vain mahdollista. Psalmin 30 jaetta 6 mukaillen, tänään on ehkä vieraana suru, mutta huomenna se voi kääntyä iloksi. Ja niinhän siinä juuri kävikin. Synkässä laaksossa vaelluksen hetket kompensoituivat ylenpalttisilla ilon ja armon hetkillä. Jumala toi lohdutuksensa monin tavoin: sanassaan, sakramenteissa, musiikissa, luonnon kauneudessa, ystävien sanoissa ja teoissa. Elämä oli hyvin rikasta, täynnä intensiivistä kokemista ja olemista, josko sitten myöskin jollain tavoin kuluttavaa juuri intensiivisyyden takia. Päivään mahtui aina paljon, rukoilun ja työn ohella myös omia juttuja. Kesällä tuli käytyä säännöllisesti uimassa, juoksemassa ja pyöräilemässä, tuli soitettua pianoa enemmän kuin kotona ja tehtyä käsitöitä, ja myös sosiaalista elämää oli valtavasti enemmän: lähes joka päivä 3 yhteistä ateriaa, jotain hauskaa ja merkityksellistä yhteistä toimintaa (kuten lautapelit, kaverin kanssa kävelyllä käynti tms.), sekä hieman suurempia tapahtumia kuten pick nick, tanssit, melontaretki tai vaellus.

Joka aamu kävelin tästä ohi aamurukoukseen. Herra on suurin taiteilija kaikista ja Hän antoi edessä avautua mitä upeimman mestariteoksen joka päivä. Puhelin (kamera) oli mukana vain noin kerran viikossa, mutta muutamia erityisen hyviä otoksia tuli tallennettua. Syksyllä yöt olivat kylmiä ja päivät kuumia, joten joen päällä leijui ja vaelteli usva pyörteisenä kuin Jumalan Henki (1. Mooseksen kirja 1:2)

Jääkiekkokaukalo sijaitsi noin 20 m päätalosta joellepäin, tässä säännölliset geimit iltaisin ja muina vapaaaikoina.

Lähtiessäni Madonna Taloon takana oli monin tavoin haasteellista aikaa, erityisesti viimeinen puoli vuotta oli raskasta. Olin ollut kipeänä lähes jatkuvasti ja nukkunut huonosti. Höpsö ”älykelloni” kertoi, että yön keskisyke oli Madonna Talossa vierailun alussa jotain 55 luokkaa, lopussa se oli jotain 47, samoin ”unipisteeni” olivat nousseet jostain 73:sta yli 80:nen. Eli suoraan ”mitatun terveyden” kannalta olotilani kohentui puhumattakaan henkisen hyvinvoinnin ja resilienssin lisääntymisestä. En ollut päivääkään kipeänä Madonna Talossa enkä ole paluuni jälkeenkään ollut. Jotenkin hermosto ja immuunijärjestelmä palasivat normaalille tasolle. Palatessani töihin huomasin myös ilokseni ja yllätyksekseni, että minulla on ihania työkavereita ja kiitollisena näin uusin silmin, että työnikin on oikeastaan hyvinkin mukiinmenevä päiväsajan harrastus.

Ekat lumet tulivat joskus marraskuun alussa ja siitä se talvi sitten alkoi, ihania kylmiä mutta aurinkoisia päiviä (Combermere on leveyspiirillä jotain P-Italiaa, että aurinkoa riittää).

Hyvät muistot lopulta jäivät ja koen vahvistuneeni ihmisenä, josko kenties myös uskossa ja toivossa, reissun aikana. Erityisesti jäi ikävä kaikkia rakkaita ihmisiä jotka jaksavat aina tukea, tsempata ja rukoilla puolestani. Muistot on hyvä tallettaa sydämeen ja ehkä taas jossain vaiheessa tie vie takaisin Taivaallisen Äitini taloon, mutta nyt tarkoitukseni on elää juuri tässä ja tänään, täysillä tätä todellisuutta joka edessä arkisena aukeaa. Luottaen Jumalaan ja tietäen, että Hänen tiensä eivät ole minun teitäni, mutta Hän on ainoa tie, joka johtaa elämän täyteyteen, onneen ja rauhaan.

Sunnuntaina matkalla messuun (punanaamaisena ja märkähiuksisena) tavaksi tulleen aamulenkin jälkeen. Lenkin jälkeen vähän kuin tuhlasin oman viikoittaisen suihkuni (yksi per viikko per kärsä) kiireessä, jotta sai aikataulut toimimaan, mutta olihan se hyvä tapa aloittaa pyhäpäivän vietto.