Eilen Pyhän Henrikin Katedraalissa vietettiin pyhän Henrikin muistopäivää, päivää jolloin kristinuskon valo puski läpi Suomen kansan. Niin kuin monesti, kääntymys alkoi melko pienestä. Se alkoi yhdestä miehestä, piispasta Henrikistä, joka oli ottanut luottamuksen harppauksen matkustaessaan vieraaseen maahan kertomaan vieraskielisille Jumalan rakkaudesta ja siitä, että kuolema oli voitettu. Oli rohkea päätös seurata Jumalan tahtoa. Inhimillisellä tasolla piispa Henrikin tarinan loppu oli traaginen, ja ehkä monet tutut kuultuaan hänen surmastaan itkivät ja harmittelivat hänen kohtaloaan. Mutta kuten Kristus hänen edellään - jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. (Joh. 12:24). Pyhän Henrikin marttyyrin kuolemalla Jumala kasvatti syvät juuret maahamme. Suomessa kuten muuallakin maailmassa on tapahtumassa valtavasti kääntymisiä Jumalan puoleen. Jumala herättelee sydämet ja valmistaa niitä Itseään varten - Ikuista elämää varten. Jumala kutsuu hellästi sydämen hiljaisuudessa, ja muistuttaa, että kaikki uhraukset ovat lopulta vaivan arvoisia, vaikka joutuisimmekin uhraamaan tämän maallisen elämämme. Suurin osa meistä ei todennäköisesti koe marttyyrin kuolemaa, mutta voimme antaa rukouksessa jokaisen kärsimyksemme Kristukselle ristillä. Kristuksessa tuotamme runsaan sadon.
