Jumalalle ei mikään ole mahdotonta

Riemuvuosi on loppumaisillaan, joulu lähestyy ja mieli on ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta ilo ja voimaantuminen kaikista pyhiinvaellusten hyvistä kokemuksista, toisaalta suru ja ahdistus, kun näkee että maailmassa mitään ei ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan: sodat jatkuvat eripuolella maailmaa, Gazan lapset ja ihmiset kärsivät nälkää, kylmyyttä, asunnottomuutta, toivottomuutta, ilmastomuutoksen seuraukset tuntuvat päivittäin, kun sataa kaatamalla ja sireenit tekevät nuppuja joulukuussa.

Kun enkeli Gabriel ilmestyi Marialle, hän lupasi hänelle suuria. ”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua. Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.” (Luk.1.26-38).

Nämä lupaukset Maria piti sydämessään ja mietiskeli pitkään koko elämänsä aikana. Mitähän hän mahtoi ajatella, kun joutui synnyttämään tallissa: missä on valtaistuin? Missä kuninkuus? Missä on Jumala?

Mitä Maria mahtoi ajatella ristin juurella, kun hänen ainoa lapsensa tapettiin julmasti? Tämäkö on hänen valtaistuimensa? Tämäkö on kuninkuus, jolla hän hallitsee Jaakobin sukua? Jumalan poika?

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Miten paljon meidän pitäisi yhä uudelleen antaa Jumalan sanan vuotaa sydämiimme. Koska ihan oikeasti, Jumalan polku on hämmentävä… Hän tulee keskuuteemme pienenä, avuttomana, riippuvaisena vauvana, joka ei jäisi millään eloon, ellei hänestä pidettäisi huolta. Hän syntyy ja elää kätkettynä, anonyyminä pienessä kylässä. Hän kulkee köyhänä, kulkurina, muutaman ystävän kanssa puhumassa Jumalan valtakunnasta… joista yksi kavaltaa hänet, toinen kieltää, muut lähtevät karkuun, ja lopuksi hänet ristiinnaulittaan. Jumalan tapa korjata maailmaa, vastustaa pahuutta ja asettaa vastarintaa vallalle yllättää.

Edelleen Jeesus haluaa olla kätkettynä, meidän käsiimme annettuna, vaikka häntä voidaan loukata. Hän antautuu ehtoollisessa vielä pienempänä kuin vauva ja odottaa meitä. Ehkä olemme niin tottuneet, ettemme enää huoma tätä paradoksia, tätä ristiriitaa: pahuus voitetaan väkivallattomuudella, valta vastustetaan nöyryydellä, viha voitetaan riisuvalla rakkaudella. Miten tätä voi toteuttaa juuri nyt kun koko Eurooppa varustautuu aseilla? Miten voimme elää kristittyinä juuri nyt kun valhe, väkivalta sekä diktatuurit kukoistavat? Miten joulun rauha ja ilosanoma voivat kukoistaa juuri nyt?

Mielestäni ei ole muuta vaihtoehto, kun uskoa, että “Jumalalle mikään ei ole mahdotonta,” ja elää mahdollisimman vaatimattomasti, supistaa rajusti kuluttamista, auttaa mahdollisimman paljon muita, valita reippaasti väkivallattomuuden erityisesti somessa, edistää vuorovaikutusta ja kommunikaatiota, olla itse jaettuna kuin ehtoollisleipä ravitsemassa nälkäisiä ja Marian tavoin uskoa, että enkelin ennustukset pitävät paikkansa.

Hyvää joulua kaikille!