Siveys ei ole mediaseksikästä
Luin äsken mielenkiintoisen kirjan. Piispa Erik Varden, Tronheimin piispa kirjoitti kirjan nimeltä ”Chastity – Reconciliation of the senses, Bloomsbury editions, Dublin 2023.” Ajattelin tässä blogissa reflektoida kirjan herättämiä ajatuksia.
Mutta ensin vähän Piispan Vardenista. Hän on syntynyt Norjassa 14.5.1974 ja on ollut Trondheimin piispa vuodesta 2020. Lukion jälkeen, päätettyään koulunkäyntinsä Norjassa, hän jatkoi opintojaan Atlantic Collegessa Walesissa (vuoteen 1992 asti) ja sitten Magdalene Collegessa Cambridgessa (1992–1995) suorittaen teologian ja uskonnontutkimuksen maisterin tutkinnon teologian tiedekunnassa. Siinä välissä 19-vuotiaana, hän liittyi virallisesti katoliseen kirkkoon kesäkuussa 1993.
Hän suoritti tohtorin tutkinnon samassa tiedekunnassa kuin St John's Collegen jäsen Cambridgessa ja myöhemmin pyhän teologian lisensiaatin tutkinnon Pontifical Oriental Institutessa Roomassa. Vuonna 2002 hänet hyväksyttiin Mount St Bernard Abbeyyn, trappistiluostariin lähellä Coalvillea Leicestershiressä, Englannissa; hän antoi lupauksensa 1. lokakuuta 2004, ja lopulliset lupauksensa 6. lokakuuta 2007. 16. heinäkuuta 2011 piispa Malcolm McMahon vihki hänet papiksi. Vuosina 2011–2013 hän toimi syyrian kielen, luostarihistorian ja kristillisen antropologian professorina Pyhän Anselmin pontifikaalisessa ateneumissa Roomassa. Hän kuitenkin jätti opettajantyön Pyhän Anselmin luona Roomassa, ja palasi luostariin vuonna 2013, koska hänet nimitettiin luostarin apotiksi. Hänestä tuli 16. huhtikuuta 2015 Mount St Bernard Abbeyn yhdestoista apotti, ja hänestä tuli myös ensimmäinen Britannian tai Irlannin ulkopuolella syntynyt apotti, joka hallinnoi tätä luostaria.
Paavi Franciscus nimitti hänet 1. lokakuuta 2019 Trondheimin prelaatiksi kotimaassaan Norjassa. Prelatuuri oli ollut avoinna edelliset kymmenen vuotta. Hän oli silloin vain 45-vuotias. Hänen piispanvihkimyksensä oli määrä tapahtua 4. tammikuuta 2020, mutta se lykättiin lyhyen sapattiajan vuoksi, joka myönnettiin hänelle hänen pyynnöstään, sekä COVID-19:n leviämisen myöhemmin asettamien rajoitusten vuoksi. Vardenin piispanvihkimys tapahtui 3. lokakuuta 2020 Nidarosin katedraalissa. Hän on ensimmäinen syntyperäinen norjalainen katolinen piispa Trondheimissa nykyaikana. Varden puhuu englantia, ranskaa, saksaa, italiaa, espanjaa, sekä raamatun heprea ja kreikkaa ja sen lisäksi muita Lähi-idän kieliä. Hän on nauhoittanut opetustuokiota kirkkoisien opetuksesta ja niitä voi seurata YouTubessa. Esim. episode 52: https://www.youtube.com/watch?v=jRHp2PHRmfU
Mutta kirja.. Varden oli Roomassa kesken katolista kirkkoa ravistelemaa hyväksikäyttöskandaalia, ja kesken kaiken yksi nainen oli sylkenyt häntä päin kasvoja kadulla. Hän halusi pohdiskella ”chastity”. Kirjoitan tahallaan sanan vielä englanniksi, koska jouduin pohdiskelemaan suomenkielistä kömpelöä sanastoa. Nimittäin suomeksi sanotaan ”siveys”. Sanakirjan mukaan siveellisyys tai siveys on nuhteetonta, oikeaa ja jaloa käyttäytymistä eli moraalisuutta ja eettisyyttä. Usein sana on tarkentunut merkitsemään sukupuolielämän säädyllisyyttä ja hyveellisyyttä. Tässä mielessä sen vastakohta on siveettömyys. Siveetön käyttäytyminen on säädytöntä, paheellista ja irstasta. Fennomaanit pyrkivät 1800-luvulta alkaen edistämään kansan siveellisyyttä, jolla he tarkoittivat hyvätapaista ja kunnollista elämää. Myöhemmin sana alkoi tarkoittaa pelkästään sukupuolisiveellisyyttä. Siveellisyys oli erityisesti naisten ominaisuus, johon sisältyi yleinen siisteys, perhekeskeisyys ja eri tautien (tuberkuloosin ja kupan) leviämisen estäminen. Eiköhän ole mielenkiintoista, että nimenoman naisten kuuluu olla siveä. Miehet voivat käyttäytyä miten vaan.
Lääkäri Max Oker-Blom kiinnostui 1900-luvun alussa Suomen kansan siveellisestä kunnosta ja alkoi kirjoittaa nuorille ja heidän vanhemmilleen ja kasvattajilleen opaskirjoja seksuaaliterveydestä. Tunnetuimmaksi muodostui 1903 ilmestynyt ”Mitä Martta sai oppia tohtori-enon luona maalla”. Vuosina 1904–1909 Oker-Blom julkaisi lisää seksuaalivalistusoppaita ja toi aiheen myös kouluihin taistellakseen sukupuolitauteja vastaan. Teoksissaan hän kehotti nuoria seksuaaliseen pidättyvyyteen ja muistutti, että sukuvietin tyydyttäminen oli mahdollista vain avioliitossa. Sana siveys on siis hyvin ongelmallinen, koska se viittaa nimenomaan ja ainoastaan sukupuolielämästä pitäytymisestä. Sana siis ei millään riittää kuvaamaan mitä oikeastaan katolisessa kirkossa ajatellaan, ja mitä Erik Varden kuvailee ja selittää, vaikka itseasiassa Katolisen Kirkon katekismus, artikkelit 2331-2359 keskittyvät ainoastaan sukupuolimoraaliin – kuudennen käskyn kuvauksessa. Mutta palataan kirjaan.
Kirja on vaikea ja hämmentävä. Odotin ehkä akateemisempaa tai systemaattisempaa esitystä, mutta aihe etenee vapaasti assosioiden, käyttäen eri kielisiä runoja, kirjallisuutta, oopperoita, Raamatun kohtia hepreaksi, kreikaksi, viitaten antiikin filosofeihin, käyttäen IV-luvun syyrian kielellä kirjoitetun juutalaisen midrashin nimeltä ”aarteiden luola” jne. Vardenin yleissivistyksen laajuus ja kirjavuus hämmentää tässä teoksessa. Kirjan lisäksi, olen kuunnellut Vardenin haastatteluja, joita on YouTubessa runsaasti käytettävissä englanniksi ja ranskaksi (hän puhuu molempia kieliä sujuvasti ja hyvin elegantisti). Varden selittää että ”Chastity” on tullut latinasta ”castus”, joka itse on kotoisin kreikan kielestä ”katharos”, joka tarkoitta ”puhtaus”. Varden jatkaa analyysiaan viitaten Aristotelen hyveiden oppiin ja monien muiden viittausten jälkeen päätyy seuraavaan johtopäätökseen:
”chastety” on merkki persoonallisuuden integraation tasosta ja kyvystä tavoitella sitä mihin meitä on kutsuttu, siis tulla Jumalan lapseksi, olla yhtä Jumalan kanssa.
Keskeisin ajatus on, että kaikki kristityt, naimisissa tai selibaatissa ovat kutsutut noudattamaan ”siveyttä”. Pitäytyminen seksuaalisesta kanssakäymisestä on vain yksi pieni aspekti, ja koskee vain pientä vähemmistöä, eli papit ja vihityt ihmiset: Vardenhan lähti tutkimaan asiaa, kun Katolisessa Kirkossa alkoi seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva skandaali ja joku sylki hänen päälleen Roomassa. Käytän sana ”siveys” mutta lukija, muistathan että se ei rajoitu millään tavalla seksuaaliseen käyttäytymiseen.
”Siveys” on elämäntapa. Se on tapa olla olemassa maailmassa suhteessa luontoon, eläimiin, ihmisiin ja itseensä: on kyse tahdonalaisesta käyttäytymisestä, jossa pidättäydytään säännönmukaisesti käyttämään hyväksi luonnon antimia ja muita ihmisiä omien itsekkäiden tarpeiden tyydyttämiseksi; toinen ei ole haluni objektia. Tällöin esim. luonnon raiskaamista kaivostoiminnassa, mineraalien saamiseksi on ”siveyttä” vastaan, tai eläinten kasvattaminen ja tappaminen saadakseen niiden nahat ovat rikos ”siveyttä” vastaan. Tällöin siveys on todella lähellä taistelua riistoa vastaan.
Ihmissuhteissa ja erityisesti avioliitossa toisen ihmisen hyväksikäyttö on suuri riski. Ei ole harvinaista että puolisot saattavat käyttää toisiaan hyväkseen, ei vaan seksuaalisuuden alueella vaan emotionaalisesti tai taloudellisesti. Mutta myös luostari yhteisössä, seurakunnissa ja yleisesti Kirkossa ja sen toiminnoissa on suuri riski käyttää muita ihmisiä hyväkseen ja nähdä heidät vain resurssina tai hyödykkeenä. Tällöin minun mielestäni parempi sana olisi: pyyteettömyys? Ja, kun puhutaan seksistä luopumisesta, eli harkittu kyky/teko varattu vihityille ihmisille, voisiko olla pidättyvyys tai pidättyväisyys hyvä sana? Siveydessä siis on kyseessä vuorovaikutuksen etiikasta; toinen ei ole minun haluni objekti ja tarkoituksena on löytää oikea distanssi – ei liian kylmä – ei liian läheinen – ei olla tarvetaloudessa. ”Siveys” siis, on ensisijaisesti huolehtia suhteesta, siteestä, jota on olemassa ihmisten välillä, mutta myös yhteiskunnassa – tämä on tärkeää, kun tiedetään, miten polarisoitunut yhteiskunta on tällä hetkellä. Elää maailmassa ”siveänä” on katsoa maailmaa ja itseään totuudessa eli kyse on kontemplatiivisesta asenteesta. Siveyden ydin ei ole luontomme kuolettaminen, vaan sen ohjaaminen aistien täydellisen sovinnon kautta, kohti elämän täyteyttä…
Varden tutkii luomisen kertomusta, ja perisynnin luonnetta. Johtopäätös on, että perisynnin vuoksi, olemme jollakin tavalla ”rikki” tai ”pirstoutuneita”… tällöin ”siveys” on rikkinäisen luontomme korjaamista, tullakseen siksi ihmiseksi, jota Jumala on tarkoittanut. Meillä on ontologinen muistikuva, siitä millaista oli elää alkuperäisessä viattomuudessa, mutta olemme ”alastomia” synnin haavoittamina tai ”nahkojen peitettyinä” eli armon varassa. Omien viettien vankina oleminen ei ole ”luonnollista”; se mikä on luonnollista Jumalan alkuperäisen suunnitelman mukaan, on olla armotilassa. Tämä on mielenkiintoista koska se on kokonaan vastakohta sille mitä nyky-yhteiskunnassa opetetaan ja toitotetaan; vapaa seksi, irstailu, rivous ovat muka ”luonnollisia”. Varden tutkii puhtautta avioliitossa ja neitsyydessä: neitsyys on armon tila ja edustaa ikään kuin ihmiskunnan uudelleen syntymistä: Varden viittaa paastonajan toisen viikon rukoukseen, jossa sanotaan ”Deus innocentiae restitutor et amator” = Jumala, joka ennallistaa ja rakastaa viattomuutta. Viattomuus on enemmän kuin puhtautta; se on, armon logiikassa, jotakin jota voi ennallistaa. Neitsyyden valinta on elämää varten. Usein valinta koskee ainoastaan naisia, mutta Varden kirjoittaa myös miehen tekemästä valinnasta ja pyhästä Joosefista.
”Siveys” on vapautumista kaikesta omistamisen halusta; vasta vapaa rakkaus on rakkautta. Varden korostaa ”opettelemista”: paastoaminen, siveänä oleminen vaativat harjoittelua ja opettelua. Kyseessä on myös yksinäisyyden sietämisestä ja haavoittuneisuuden hyväksymisestä. Vardenilla on mielenkiintoinen kommentti koskien nyky-yhteiskunnan käsitystä sukupuoli-identiteetistä: jos ja kun ihminen määrittelee itse kuka hän on tai valitsee vapaasti sukupuolta, hän on itse asiassa itsensä luoja, ja näin ollen kieltää sen tosiasian, että ihminen ottaa itsensä vastaan Jumalan antamana olemuksena. Tämän yhteydessä jäin miettimään, että olisi ollut mielenkiintoista pohdiskella miesten ja naisten välistä eroa, koska kirjaa lukiessani, ajattelin että tämä on puhtaasti miehen näkökulma. Naisen kokemus oman ruumiin ja aistien kesyttämisestä on kovin erilainen, ihan vain sen takia, että joka kuukausi ruumis tuottaa toimintoja, kipuja, tuntemuksia, jotka pakottavat meitä työstämään lupaustamme.
Jokainen halu, jopa ruumiillistunein, on sisällämme olevan pilkahdus Jumalan kaipauksesta, koska meidät on luotu Jumalan kuvaksi. Varden viittaa kirkkoisien opetukseen, ja kuvailee miten halu ”evangelisoidaan” askeesilla, mutta ennen kaikkea heittäytymällä Kristuksen rakkauteen ja armoon. Ei ole niinkään kyse sublimaatiosta eli vietin suuntaamisesta toiseen toimintaan, vaan uppoutumisesta Kristuksen rakkauteen niin kuin pesusieni, joka on vedessä ja vesi on sienessä. Koska olemme autuudessa, elämme hyveessä.
Jäin kovasti miettimään millaisessa siveettömässä yhteiskunnassa elämme. Jo 10-vuotiaat lapset altistuvat pornografiaan, jakavat Instagramissa alastomia kuvia itsestään, saavat rivoja kuvia. Ihailtiin viime vuoden Eurovisujen laulajattaren ”rohkeaa performanssia” joka, oli itse asiassa irstailua ja rivoa, muka naisen vapauden nimessä. Naiset ovat tehneet hirveästi töitä, ettei tarvitsisi olla seksifantasioiden kohteena, ja yhtäkkiä jotkut naiset alistuvat sellaiseen käytökseen. Tuntuu siltä, että Metsäliikkeen tai ekokapinan ihmiset ovat ”siveyden” asialla, kun he puolustavat luontoa riistoa vastaan. Tai kun jotkut yrittävät elää puhtaudessa ennen avioliittoa. Tuntuu myös siltä että oma valintani elää neitsyenä ikuisessa selibaatissa on kovin ”kumouksellista”, ja ”subversive” sanottaisin englanniksi. Pitäisikö tehdä työtä ”siveyden” käsitteen uudelleen muokkaamisen ja rikastuttamisen puolesta?
Tekstissä on käytetty tekoälyä siveyden käsitteen tutkimiseen.
