Olenko feministi?

Eräs aamu näin alla olevan kangaskassin työpaikkani suihkuhuoneen penkillä. Hämmästyin siitä miten kassi kuin kiteytti ajatukseni nykypäivän feminismistä. Tuollaiseksi sittenkö me naiset haluamme tulla? Neitonen kuvassa näyttää äärimmilleen onnelliselta, ilmeisesti vallan rohmuaminen on tehnyt hänestä onnellisen ja kassin slogan suorastaan vetää minut imuunsa. Kyllä! juuri näin, taistelu alkakoon! Me naisetkin haluamme päästä kaikkialle missä on valtaa ja päätetään tärkeistä asioista.

Ehkä lopulta kuitenkin olen ihan tyytyväinen tilanteeseen. Sodan voinen jättää muille ja toivoa, ettei sitä tarvitsisi käydä lainkaan. Toisaalta on totta, että naisia on ihan oikeasti syrjitty ja sitä tapahtuu vielä tänäkin päivänä. Mutta omasta puolestani en voi sanoa kokeneeni syrjintää sukupuoleeni liittyen, enemminkin päinvastoin. En silti kiellä etteikö sitä oikesti tapahdu. Mielensäpahoitus “syrjintää” näyttää myös tapahtuvan. Joku luulee olevansa yhtä pätevä kuin joku toinen (joka esim. sai ylennyksen), ja pahoittaa mielensä koska ei saanut ylennystä. Hän ei voi myöntää, että on vain vähemmän pätevä, joten on pahoitettava mielensä ja keksittävä syitä miksi häntä on syrjitty.

Googlasin mitä on feminismi ja sain vahvistusta käsitykselleni. ”Feminismi ei keskity vain naisten asioihin, vaan se ajaa kaikkien sukupuolten tasa-arvoa”. Hmmm… nyt ollaan kyllä etymologisesti risteydytty jotenkin kummallisesti. Eikös feminismi sanan juuret kuitenkin ole latinan sanassa ”femina”. Eli olisiko alkuperäinen feminismin ajama asia (naisten äänioikeus, oikeus koulutukseen yms. tasa-arvoinen kohtelu) jotenkin jo saavutettu ja siksi liike on määritellyt itsensä uudelleen erkaantuen alkuperäisestä tarkoituksestaan. Minäkin olen tasa-arvon kannattaja, mutta se on mielestäni eri kuin feministi! Pitää tietysti muistaa, että on myös maita, joissa naisten asiat ovat retuperällä. Vatikaani on maailman ainoa maa, jossa naisilla ei ole äänioikeutta, ehkä senkin lobbauksen voi jättää välistä :)

Olen siis vanhanliiton feministi, mutta en voi sanoa olevani tai haluavani olla uuden liiton feministi. Naiset ovat yhtä kykeneväisiä moniin asioihin kuin miehet, toisaalta he ovat keskimäärin miehiä parempia joissain asioissa ja joissain taas huonompia. Meillä kaikilla on Luojamme meille antamia kyvykkyyksiä ja puutteita, joiden pitäisi ohjata paikkamme yhteiskunnassa. Kaikki olemme yhtä rakastettuja Jumalan lapsia, mutta toisilla käy huonompi mäihä kuin toisilla. On surullista esimerkiksi, että joku taiteilijasielu ajautuu toimistotyöhön vain esim. paremman palkan ja yhteiskunnallisen arvostuksen takia. Luontaisten kyvykkyyksiemme perusteella minusta on loogista, että esim. hoitoalalla on enemmän naisia ja teknisessä laskennassa enemmän miehiä. Kummassakin on myös toista sukupuolta, koska on ”poikkeuksia” keskimääräisistä normeista, ja yhteiskunnan pitäisi kannustaa kutakin rehellisesti katsomaan itseään ja ajautumaan sen mukaan työhön, jossa voi toteuttaa itseään mielekkäästi ja kokea yhteiskunnan rakentamisen työstä koituvaa iloa.

Wikimedia commonts: alunperin piirtänyt J. Howard Miller

Mitä itse eniten kummeksun nyky-feministien agendassa on pyrkimys lytätä sukupuolten väliset erot. Mielestäni näitä pitäisi juhlia! Ihanaa, että olemme erilaisia ja tarvitsemme toisiamme ja yhdessä olemme enemmän. Naiset ovat fyysisesti ja henkisesti keskimäärin erilaisia kuin miehet. Nuorena tyttönä piti treenata ihan hirveästi, että pystyi juoksemaan yhtä kovaa kuin laiskanpulskea samanikäinen poika. Miesten on myös harvinaisen hankala esimerkiksi synnyttää. Jotenkin nämä erot pitäisi saada kauniisti huomioitua yhteiskunnassa ilman kiukkuisia agendoja, mielensä pahoittamista ja etuoikeuksien vaatimista.

Koen myös, että feministien agendalla on jotain häiritsevää minkä voisi kiteyttää ”enemmän valtaa naisille, vähemmän kotona olemista”. Tähän sisältyy arvolataus ”valta hyvä, koti paha”. Ehkä historiallisista syistä tämä on ihan asiallista. Sata vuotta sitten varmasti moni nainen oli jotenkin jätetty nyrkin ja hellan väliin. Nyky-yhteiskunnassa kuitenkin näen, että tämä asia on jo hyvin hoidossa. ”Ei kotinaisille” on annettu työkalut jyvittää kototöitään ulkoisille/sisäisille tahoille. Itse en ole ollut kotiäitinä, joten en liene oikeutettu sanomaan asiasta paljoa, mutta tuntuu että tämä olisi paljon antoisampaa kuin aina vain töissä ravaaminen. Miksei kotona olemista voisi ”alistuksen” sijaan ymmärtää arvokkaana asiana (”työnä” jos nyt tätä sanaa halutaan käyttää), joka kasvattaa niin kotona olevaa vanhempaa kuin lapsiakin. Ei helppoa, mutta tärkeää ja arvokasta. Ajatuksen tasolla jotenkin, vanhemmuutta ei ehkä pitäisi niinkään käsittää ”aikana tuhlattu pois urasta”, vaan töissä käyminen ”aikana tuhlattu pois perheen kanssa olemisesta”. Jokaisen palkkatyön voi joku muukin tehdä, kukaan muu ei voi olla lapselle äiti tai isä kuin hänen omat isä ja äiti.

Mikä niissä töissä ja vallassa on sitten niin epäjumalallisen ihanaa, että kaikki muut asiat elämässä kalpenevat? Voisimme ehkä palata alun kuvaan ja Raamatun ensi lehdille. Omena Eedenin puussa, valta ja itseriittoisuus, näin se vain on. Himoittavaa, vaikkei lisääkään onnellisuutta. Kuitenkin meidän pitäisi pyrkiä palauttamaan alkuperäinen vapaus ja yhdenvertaisuus. Ei samanlaisuus, vaan toisiaan täydentävä näkemys feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen.

Aatami ja Eeva. Yksityiskohta Fra Angelicon maalauksesta “Annunciazione”

Lopuksi jaan vielä X:stä löytämäni napakan ja kieliposkella kirjoitetun, provosoivankin, kuvauksen nykyfeminismistä. Totuuden hiven tässäkin lienee: ”Vanhan liiton feministi käärii hihat, ottaa vastuun ja vaatii samat oikeudet. Sinitukkainen ongelmalasifeministi influensserityökaluineen käärii tukirahat, ottaa kaiken loukkauksena ja vaatii etuoikeudet” (@Dystocracycrew)