Miten uskon voi välittää lapsille?

Florence julkaisi erinomaisen kirjoituksen uskon siirtämisestä ja välittämisestä muutama viikko sitten. Tämä aihe on ollut usein myös omassa mielessäni, ja siksi haluan jatkaa kirjoittamista samasta teemasta. Meidän viisi lasta ovat nyt 11-24 vuotiaita, ja katolinen usko on heille kaikille hyvin tärkeä. Tämä ei ole seurausta siitä, että olisimme erityisen hyviä kristittyjä ja katolisia vanhempia. Ei ollenkaan. Itse olen taipuvainen skeptisyyteen ja epäluuloisuuteen, ja Raamatun tietoni on kaikkea muuta kuin erinomainen. Lasten ollessa pieniä emme aina edes vieneet heitä seurakunnan järjestämille uskonnon tunneille, ja ainoastaan kaksi lapsistamme toimi jonkin aikaa alttaripalvelijoina. Asumme lisäksi alueella, jossa on vain kourallinen katolisia uskovia. Lapsemme ovat käyneet myös ihan tavallista ”public school” koulua kun yleensä hartaat katolilaiset täällä Amerikassa pitävät lapsilleen joko kotikoulua, tai he vievät lapsensa klassisiin ”charter” tai katolisiin kouluihin. On siis mielenkiintoista miettiä miten lapsistamme on tullut uskoa rakastavia ja harjoittavia katolilaisia. Uskon itse, että tämä on ollut ennen kaikkea Jumalan työtä. Hän on ollut ensimmäisenä elämässämme, ja olemme aidosti aina halunneet elää Hänen tahtonsa mukaan. Jumala on siis vapaasti saanut tehdä työtään elämässämme. On kuitenkin varmasti jotain, joka on auttanut lapsiamme ymmärtämään uskon merkittävyyden. Mietin tätä asiaa pitkään, ja mieleeni tuli neljä selkeästi oleellista asiaa.

Lämmön lähde

Katoliset terapeutit Greg ja Lisa Popcak ovat kirjoittaneet monta erinomaista kirjaa parisuhteeseen ja lasten kasvattamiseen liittyen. He ovat myös tutkineet katolisia perheitä, joissa kaikki lapset ovat pysyneet katolilaisina. He ovat tunnistaneet asioita, jotka ovat yhteisiä näille perheille. Ratkaisevin piirre heidän mielestään on se, että usko on näille perheille lämmön lähde. On hyvin olennaista, että lapset kokevat oman perheensä onnen ja ilon olevan yhteydessä perheen uskoon. Jos messuun meno on stressin tai riidan aihe, tai jos vanhemmat jatkuvasti valittavat ja kritisoivat esim. Kirkkoa ja pappeja on lasten vaikea oppia arvostamaan perheensä uskoa. Lasten on myös tarpeellista kokea ja nähdä kuinka usko antaa voimia, viisautta ja rauhaa vanhemmille arjen keskellä sekä kotona että töissä.

VINKKI: Katolisessa uskossa on paljon juhlimisen aihetta. Liturginen kalenteri on täynnä erilaisia juhlapäiviä. Esim. Pyhän Pier Giorgio Frassatin päivänä perhe voi vaikka laittaa italialaista ruokaa. Messun jälkeen koko perhe voi kokoontua yhdessä kirkkokahville, ja parannuksen sakramentin jälkeen lasten kanssa on kiva juhlia anteeksiantoa jollain kullekin perheelle sopivalla tavalla.

Elämän keskipiste

Jotta lapset voivat oppia uskon merkittävyyden on ratkaisevaa, että perheen keskipisteenä on Jumala. Ei vain sunnuntaina vaan joka päivä. Nykyajan katoliset vanhemmat helposti ajautuvat maailman mukana priorisoiden työn ja uran merkitystä, ja kuin huomaamatta Jumala ei olekaan enää keskeisimmällä paikalla elämässä. Vanhempien ja perheen rahan ja ajan käytön täytyisi myös heijastaa heidän uskoaan, ja lasten on hyvä kokea kuinka uskoa eletään arjessa esim. spontaanin rukouksen muodossa.

VINKKI: On tarpeellista omistaa sunnuntai kokonaan Jumalalle. Ruokaostokset voi tehdä viikolla niin että ei tarvitse juosta kauppaan pyhänä. Puhelimet voi laittaa kokonaan pois tai ainakin vähentää niiden käyttöä niin että sunnuntai rauhoitetaan Jumalalle, perheelle ja vaikka sukulaisen tai ystävän tapaamiseen tai johonkin hyväntekeväisyystyöhön.

Aitoa ja rehellistä

Vaikka me vanhemmat haluaisimme kovasti olla täydellisiä, on tärkeämpää olla aito ja rehellinen. Meidän ei tarvitse teeskennellä lapsillemme, että tiedämme kaiken, tai että meillä itsellämme ei ole mitään haasteita uskon elämässämme. Lapsille on paljon oleellisempaa kokea, että usko on vanhemmille aidosti tarpeellinen, ja että he itsekin aktiivisesti opiskelevat ja haluavat kasvaa uskossaan.

VINKKI: Lapsia kannattaa rohkaista kysymään uskoon liittyviä kysymyksiä. Sunnuntaina perheen yhteisen aterian yhteydessä voi vaikka jutella lasten mielessä olevista uskoon liittyvistä aiheista.

Yhdessä rukoileminen

Kun lapsemme olivat kouluiässä, mieheni oli synnintunnustuksen yhteydessä ilmaissut papille huolensa siitä, että opettaako hän tarpeeksi lapsiamme uskon tiellä. Pappi oli viisaasti muistuttanut yhteisen iltarukouksen tarpeellisuudesta. Hän sanoi, että vaikka se kestäisi vain 5min oleellisinta on se, että kokoonnumme yhteiselle iltarukoukselle joka ilta. Sen jälkeen olemme noudattaneet papin neuvoa,  ja tällä on ollut suuri positiivinen vaikutus meidän koko perheeseemme. Greg ja Lisa Popcak muistuttavat myös yhdessä rukoilemisen tarpeellisuudesta. Ruusukko ja muut katoliset rukousperinteet ovat hyviä ja tärkeitä tapoja kommunikoida Jumalan kanssa, mutta heidän mukaansa niiden lisäksi perheen olisi hyvä osata rukoilla yhdessä myös omin sanoin.

VINKKI: Yhteisestä iltarukouksesta voi tehdä  hetken, jota lapset oppivat odottamaan. Kynttilän valossa lähellä toinen toistaan on hyvä olla. Jos perhe valitsee Ruusukon, voi rukoilla ensin vaikka yhden kymmenikön. Oleellisinta ei ole kuinka pitkään rukoillaan vaan se, että yhdessä rukoileminen on säännöllistä.

Olen samaa mieltä Florencen kanssa, että uskon sisältö välittyy ensisijaisesti perheen kautta. Tämän takia minusta olisi tarpeellista ottaa perheet mukaan uskonnon opetukseen. Omassa seurakunnassamme kokeillaan tällä hetkellä uutta opetussuunnitelmaa, jossa vanhemmat kuuntelevat jotakin uskoon liittyvää esitelmää sillä aikaan kun lapset ovat heidän omilla tunneillaan. Itse ajattelen, että olisi hyvä jos vanhemmat voisivat olla jotenkin osa myös lasten uskonnontunteja. He tarvitsevat tietoa, vinkkejä ja tukea miten  kasvaa omassa uskossaan ja miten elää katolilaista perhe-elämää niin että se tuo perheenjäseniä lähemmäksi sekä Jumalaa että toinen toisiaan.

Florence mainitsi myös ikävän haasteen, jonka kännykät ovat tuoneet nykyajan opettajille. Tämä näyttää olevan suurempi ongelma Suomessa kuin täällä Amerikassa, jossa ei ole epätavallista saada ensimmäinen puhelin vasta yläasteella tai lukiossa. On kuitenkin selvää kaikkialla miten lasten keskittymiskyky on heikentynyt kännyköiden takia, ja monet nuoret (ja aikuisetkin) ovat ihan oikeasti koukussa puhelimen käyttöön. Täällä Coloradossa monilla opettajilla on hylly, johon puhelimet laitetaan kun saavutaan tunnille, ja yhä useammassa koulussa puhelimet pyydetään jättämään koulun vastaanottoon koko päiväksi. On ratkaisevaa, että me aikuiset pidämme huolta siitä, että lapsilla on tilaisuuksia kokea elämää myös ilman kännykkää. Yksi hienoimmista kokemuksista meidän lapsille on ollut Camp Wojtyla, katolinen ulkoilmaleiri, jossa vietetään yhdeksän päivää luonnossa ilman puhelimia. Lapsemme eivät edes halunneet puhelimiaan takaisin kun he saapuivat takaisin kotiin. Niin paljon hauskempaa ja vapaampaa elämä oli ilman kännykkää!

Florence kirjoittaa viisaasti: ”Ensin on siis nälkä, jano, halu... sitten on todistamisen kokemus, kohtaamisen kokemus, ja vasta sitten syntyy tieto”. Uskon, että jokaisen sisällä on tämä ”nälkä, jano, halu”. Ehkä juuri siksi jäämme kiinni kännyköihin, koska sisällämme on nälkä, jota yritämme ruokkia. ”Kohtaaminen ja kokemus” ovat olennaista, koska silloin sisällämme herää halu oppia lisää. Edith Stein näki kotiäidin rukoilemassa kirkossa, ja Pyhä Thérèse Lisieux’läinen näki isänsä pimeässä huoneessaan polvillaan rukoilemassa. Ilo uskovaisen silmissä, epäitsekkyys ja toisen ajatteleminen, aito läsnäolo ja empatia voivat myös pysähdyttää ajattelemaan Jumalaa. Kun kiinnostus uskon asioihin herää on tarpeellista löytää tietoa. Katolilaisten ei ole tarkoitus pelkästään uskoa vaan meidät kutsutaan käyttämään myös älyämme niin että voimme aidosti etsiä tietoa, ajatella ja pohtia Jumalaa ja Hänen salaisuuksiaan.

Jokaisen perheen tarina on erilainen ja uskon, että ei ole yhtä ainoaa tapaa välittää uskoa lapsille. Itse en välttämättä suosittelisi meidän perheen tietä nuorille katolisille perheille, mutta samalla tiedän, että tämä kaikki on ollut Jumalan tarkoitus meidän perheelle. Jos emme olisi asuneet tällä alueella, ja jos lapsemme eivät olisi käyneet ihan tavallista koulua, poikani paras kaveri ja tyttöystävä eivät olisi nyt katolilaisia. Viestimme nuorille katolisille perheille voisi olla: Eläkää rohkeasti katolilaisina tässä maailmassa! Älkää vertailko itseänne muihin katolisiin perheisiin vaan eläkää uskoa omalla aidolla tavallanne pitäen Jumalan elämänne tärkeimmällä paikalla ja luottaen Häneen koko sydämellänne.

”Remember the Lord in everything you do, and he will show you the right way.” (Proverbs 3:5-6)