Paavi Leo XIV ja hänen edeltäjänsä

Konklaavin neljännessä äänestyksessä torstaina kirkollemme valittiin uusi paavi, Leo XIV. Paaviksi valittu kardinaali Prevost ei ollut ennakkoveikkauslistojen kärkisijoilta tuttu – emme perheemme kotikatsomossa varmasti olleet ainoita, jotka joutuivat kääntymään äkkiä googlen puoleen selvittääkseen, kenestä oikein oli kyse. Paaviksi valitun kardinaalin ollessa monelle tuntematon on hänen paavillinen nimensä ensimmäinen asia, joka kertoo meille jotain hänen persoonastaan ja toiveistaan tulevaisuudelle. Uusi paavimme valitsi nimekseen Leo, mikä käänsi monien ajatukset oitis 1800-luvun lopulle, jolloin kirkkoa paimensi ”työläisten paavina” historiaan jäänyt Leo XIII. Kuka oli Paavi Leo XIII ja mitä tämä nimenvalinta mahdollisesti enteilee Leo XIV:n paaviudelle?

Paavi Leo XIII

Paavi Leo XIII vuonna 1878.

Kuka oli paavi Leo XIII, joka toimi toimi paavina 1878-1903? Paavi Johannes Paavali II nosti puheessaan 100 vuotta Leo XIII:n kuoleman jälkeen kolme kirkollisen elämän aluetta, joita paavi Leo XIII toimillaan erityisesti edisti: katolinen yhteiskuntaopetus, teologinen tutkimus ja mariaaninen hartauselämä.

Nykyään muistetaan erityisesti Leo XIII:n kontribuutio kirkon yhteiskuntaopetukseen: 1891 ensyklikassaan Rerum novarum hän otti kantaa sekä työläisten oikeuksien että yksityisomistusoikeuden puolesta, torjuen sekä äärikapitalismin että sosialismin tien, ja loi uuden pohjan katoliselle keskustelulle sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta modernissa maailmassa. Ensyklikan myötä Paavi Leo XIII on tunnettu myös “työläisten paavina”. Teologian saralla Leo XIII tuki erityisesti neotomistista tutkimusta. Hän kirjoitti peräti yksitoista ensyklikaa ruusukkorukouksesta, edistäen tällä tavoin kirkon mariaanista hartausperinnettä, ja suosi myös Jeesuksen pyhän sydämen hartautta.

Historiantutkijana minun täytyy mainita Paavi Leo XIII:n saavutusten joukossa lisäksi päätös avata Vatikaanin arkistot tutkijoille vuodesta 1883 alkaen. Hän myös perusti uudelleen Vatikaanin observatorion, joka toimii edelleen korkealaatuisena tähtitieteellisenä tutkimus- ja opetuskeskuksena. (Observatorion tämänhetkinen johtaja, jesuiittaveli Guy Consolmagno, oli sattumoisin yksi nuoruuteni tiedesankareista!) On tässä mainitsemisen arvoista, että uusi paavimme Leo XIV opiskeli kandin matematiikasta ja opetti jonkin aikaa lukiomatematiikkaa ja -fysiikkaa, joten hänelläkin on ollut kosketus luonnontieteisiin ennen syventymistään teologian ja kanonisen lain maailmoihin.

Mitä Leo XIII:n paavius voi mahdollisesti kertoa meille uudesta paavista? Kuten Leo XIII:n aikana, elämme sosiaalisten murrosten ja voimakkaiden vastakkainasettelujen aikaa. Kuten myös edeltäjänsä paavi Fransiscus, Leo XIV voidaan odottaa tuovan kirkon ikiaikaista opetusta keskusteluun nykypäivän ongelmien kanssa ja puhuvan oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden puolesta koko maailmassa. Historian edetessä kohtaamme uusia kysymyksiä ja kriisejä, jotka ovat tilaisuuksia syventää ymmärrystämme Jumalan ilmoituksesta ja soveltaa aina uudestaan kristillistä rakkautta eri tilanteissa. Leo XIII ei pelännyt ottaa kantaa aikansa talouspoliittisiin ja sosiaalisiin ongelmiin ja tarjosi samalla ratkaisua, joka ylitti sen ajan poliittiset vastakkainasettelut. Samanlaista katolista, vastakkainasetteluja ylittävää ja yhteyteen kutsuvaa johtajuutta saatamme siis odottaa uudelta paaviltamme.

Leo-paavit kautta historian

Vaikka paavi Leo XIV on mitä todennäköisimmin valinnut nimensä edellinen Leo-paavi mielessään, kiinnostuin kuitenkin tutkimaan, ketkä muut paavit päätyivät historian saatossa Leo-nimeen. Uuden paavimme ollessa sarjassa jo neljästoista on odotettavissa, että Leo-nimellä palvelleita Pietarin seuraajia löytyy monenkirjava joukko:

 

Paavi Leo I Suuri (440-461)

pyhimys ja kirkonopettaja

lahjakas teologi, edisti kirkon kristologisen opin muotoilua (Jeesus tosi jumala ja tosi ihminen)

kohtasi hunnien johtaja Attilan ja sai hänet luopumaan hyökkäysaikeista Roomaan

Paavi Leo II (682-683)

pyhimys

konsekroitiin paaviksi vasta yli vuosi valintansa jälkeen jouduttuaan odottamaan Bysantin keisarin vahvistusta valinnalleen

Paavi Leo III (795–816)

pyhimys

kruunasi frankkien Kaarle Suuren keisariksi vuonna 800, siirtäen Rooman kirkon katseen idän Bysantista aiempaa enemmän länteen

Paavi Leo IV (847–855)

pyhimys

kunnostutti saraseenien hyökkäyksessä tuhoutuneita kirkkoja

rakennutti nimensä kantavan muurin Vatikaanin suojaksi

Paavi Leo V (903/903-904)

hänestä tiedetään hyvin vähän

syöstiin vallasta kilpailijan toimesta oltuaan lyhyen aikaa paavina

900-luvun alkupuoli oli paaviuden kannalta melko sekavaa ja väkivaltaistakin aikakautta

Paavi Leo VI (928–929)

hänestä tiedetään vain vähän

ehti ilmeisesti toimia paavina n. seitsemän kuukautta ennen kuolemaansa

(sitäkään en tiedä, miksi tämän kuvasarjan tekijä 1500-luvulla halusi kuvata hänet näin lapsenkasvoisena!)

Paavi Leo VII (936–939)

kerrotaan olleen benediktiinimunkki, joka suostui vastentahtoisesti paaviksi

kuten edeltäjänsä, paavin valintaa ohjasi tähän aikaan vahvasti maallinen hallitsija

Paavi Leo VIII (964–965)

toimi keisari Otto I:n asettamana antipaavina 963-964, minkä jälkeen kirkon tunnustamana paavina 964-965

kerrotaan antaneen paavina keisarille laajoja valtuuksia piispojen ja paavien nimittämiseen, mutta dokumenttien on arvioitu olevan myöhempiä väärennöksiä

Paavi Leo IX (1049–1054)

pyhimys

kotoisin nykyiseltä Ranskan-Saksan rajalta; merkittävä keskiajan paavi

puolsi papiston selibaattia ja yritti kitkeä kirkosta simoniaa

hänen paaviutensa aikana kiista lännen idän kirkkojen välillä syveni, johtaen suureen skismaan 1054

Paavi Leo X (1513–1521)

ensimmäinen vaikutusvaltaisen Medici-suvun paaveista

toistaiseksi viimeinen paavi, joka ei valituksi tullessaan ollut vielä pappi

taiteiden tukija; keräsi varoja Pietarinkirkon uudelleenrakennukseen mm. aneiden avulla

paavina reformaation alkaessa 1517

Paavi Leo XI (1605)

viimeinen Medici-suvun paavi

halusi papiksi äitinsä vastustuksesta huolimatta

oli Pyhä Philip Nerin ystävä

ehti olla paavina vain 27 päivää ennen kuolemaansa 70-vuotiaana

Paavi Leo XII (1823–1829)

kärsi terveysongelmista koko paaviutensa ajan

sääti epäsuosittuja lakeja (myös juutalaisia vastaan)

Katolinen ensyklopedia kuvaa häntä näin: järjestyksen ja tehokkuuden tavoittelija mutta ei onnistunut ymmärtämään aikansa kehityskulkuja

Paavi Leo XIII (1878–1903)

“työläisten paavi”, tunnettu halusta ja kyvystä tarttua modernin ajan yhteiskunnallisiin kysymyksiin

tieteellisen tutkimuksen tukija ja mariaanisen hartauden edistäjä

neljänneksi pisin kausi paavina (Pietari mukaan luettuna), 25 vuotta

Paavi Leo XIV (2025–)

Lue lisää: Catholic Encyclopedia (New Advent), Paavi Leo IX asti Leo-paaveista voi lukea myös Studium Catholicumin julkaisemasta Jaro Karkisen paavi-kirjasarjasta (julkaistu nyt 4 osaa, joissa käsitellään yksityiskohtaisesti paaviuden historiaa antiikista keskiajalle)

Kuvat (Wikimedia Commons): Leo I-X - teoksesta Pontificum Romanorum effigies (1580), Leo XI - Jacob Mathamin grafiikka vuodelta 1605, Leo XII - grafiikka 1800-luvun alkupuolelta, Leo XIII - teoksesta The Great Encyclical Letters of Pope Leo XIII, Leo XIV - kuvakaappaus Vatikaanin livestriimin videotallenteesta 8.5.2025.

 
Seuraava
Seuraava

Kuolemanjälkeisiä toimia